Historia

Alexander-tekniikka on australialaisen näyttelijän F.M. Alexanderin 1900-luvun vaihteessa kehittämä ryhtimekanismeja uudelleen kouluttava tekniikka.

Koska ryhtimekanismien toiminta määrää hyvin pitkälle elämämme laatua, Alexander-tekniikasta voi olla hyötyä kenelle tahansa. Se on oleellinen tekijä esimerkiksi ryhti- ja äänenkäyttöongelmien, stressiongelmien, esiintymisjännityksen ja kommunikaatio-vaikeuksien ennaltaehkäisyssä ja korjaamisessa.

Tekniikan anti

Tekniikkaa ovat perinteisesti käyttäneet muusikot, tanssijat ja näyttelijät, joiden koulutukseen se on kuulunut pitkään. Mutta esiintyvät taiteilijat eivät ole ainoita joiden ryhtimekanismi ja lihastuntoaisti ovat rappeutuneet. Alexander-tekniikka on viime vuosikymmeninä saanut yhä enemmän tukea tieteen tutkimuksesta, se on alkanut voimakkaasti levitä yleiseen tietoisuuteen.

Vaikka Alexander-tekniikka ei olekaan terapiamuoto, sen vaikutukset ovat hyvinkin terapeuttisia, ja useissa maissa Alexander-tekniikan opettajat toimivat yhteistyössä lääkärien kanssa. Ensisijaisesti tekniikassa on kuitenkin kyse automaattisiksi kaavoittuneiden itsen käyttötapojen tiedostamisesta ja poisoppimisesta ja uuden, tietoisen ja tasapainoisen itsen käytön uudelleenoppimisesta. Uudelleenoppimisesta siksi, että jokainen normaalisti ryömimään, konttaamaan ja kävelemään oppinut ihminen on näiden kehitysvaiheiden aikana oppinut ottamaan käyttöön luonnollisen ryhtimekanisminsa - valitettavasti roolimallioppiminen, suora reagointi odotuksiin ja oletuksiin, kestojännitykset, suorituskeskeisyys ym. saavat lähes kaikki tässä kulttuurissa elävät unohtamaan tämän lapsuudenlahjansa. Toisinaan käy niin, että kun oppilas oppii uudelleen tiedostamaan jonkin alueen ryhtimekanisminsa toiminnasta, hänelle palaa mieleen kokemus, joka on kytkenyt mekanismin pois toiminnasta aikanaan.

Alexander-tekniikan anti on jokaiselle erilainen, mutta tuttuja vaikutuksia ovat esimerkiksi selkäkipujen häviäminen, lisääntynyt tehokkuus ja mielenrauha työssä ja ihmissuhteissa, verenpaineen aleneminen, äänen ja liikkumisen vapautuminen ja kaunistuminen - jopa laihtuminen. Mutta koska Alexander-tekniikka on oppimismuoto, se vaatii oppilaan omaa oppimis-, muuttumis- ja työntekohalua.

Tekniikan opiskelu

Klassinen Alexander-opetus tapahtuu 30 minuutin mittaisilla yksityistunneilla. Alexander vaati, että oppilaat aloittavat tiiviillä jaksolla, jossa yksityistunteja on kuutena päivänä viikossa ja yksityistunteja kaikkiaan vähintään 30, jotta syntyisi pysyviä muutoksia itsen käyttöön. Tänäkin päivänä suositellaan tiivistä aloitusta, 5 kertaa tiiviisti sitten vaikkapa kerran viikossa yksityistunti.

Kurssiopetus auttaa pääsemään yhdessä nopeasti syvälle Alexander-tekniikan psykofyysiseen olemukseen. Kurssiopetuksessa työskennellään oppilaiden yksilöllisistä lähtökohdista käsin, jokaisen omia työ- tai harrastustilanteita aktiviteetteina tutkien. Parhaimmillaan kurssi on silloin, kun jokainen kurssilainen ehtii tehdä ainakin yhden oman aktiviteetin niin, että oppii tiedostamaan itsen käyttönsä, inhiboimaan eli estämään totutut reaktiomallinsa ja sallimaan uuden itsen käytön. Opettaja auttaa prosessia ohjaamalla kevyesti käsillään, antamalla sanallisia suuntauksia ja auttamalla tiedostamaan automatisoituneet ajattelu- ja reaktiomallit. Tämä prosessi voi ensimmäisellä kerralla kestää jollakulla puoli tuntia toisella puolitoista. Siksi hyvä ryhmäopetus tehdään pienehköissä ryhmissä, joissa jokaiselle on aikaa oppimiseen ja havainnoimiseen.

Tekniikan perusteisiin voi tutustua myös yhteisellä luennolla ja demonstraatiolla, minkä jälkeen jokaiselle opiskelijalle varataan ainakin yksi puolen tunnin mittainen yksityistunti. Mutta parasta on muistaa, että itsen käyttö on vähän niinkuin shakin peluu: säännöt oppii tunnissa, mutta pelin hallitseminen on elämänikäinen prosessi. Tekniikasta on ilmestynyt suomeksi kaksi kirjaa: Michael Gelbin Ryhtiä elämään, johdatus Alexander-tekniikkaan, WSOY 1994 ja Ailsa Mastertonin Alexander-tekniikka, pieni käytännön opas, Karisto 1999.

Alexanderin elämä